Chengdu, China

Marker-blue.png|color:0xff0000|30.6666667,104
Nov 07 - Nov 20, 2009

Views: 26075 Subscribers: 0

Comments Add

Vuorireissu takana ja ensimmäinen ilta takaisin Sim's Cozy Gardenissa. Tulimme takaisin ennen kuin varauksemme alkoi, joten jouduimme ottamaan ensimmäiseksi yöksi oman huoneen. Oikeastaan kyseessä oli 2 hengen huone, johon saatiin lisäjärjestelyillä aikaiseksi yksi iso nukkumalaveri.

Oltiin juuri asettumassa aloillemme, Petteri oli vessassa ja itse makoilin sängyllä. Ville kaivoi jotain tavaraa rinkasta sängyn päädyssä, kun yhtäkkiä "jäätävän iso mötkö" kipitti Villen käden yli. Ville päästi varsin eläimellisen äännähdyksen, ja viskasi mötkön jonnekin rinkkojen sekaan. Äänen houkuttelemana Petterikin ilmaaantui vessasta, ja alkoi varsin koominen tilanne, jossa minä naureskelin sängyllä kun Ville ja Petteri koittivat aivan paskana paikallistaa minne mötkö oli mennyt. :)

Näin jälkikäteen ajateltuna bugi oli luultavasti pesiytynyt Villen kamoihin jossain Emeishanilla, ja lähtenyt käden mukana ulos rinkasta otollisella hetkellä. Ville oli ainoa joka mötkön näki, mutta puheiden perusteella kyseessä oli lähes kahen kilon siikaa vastaava turjake.

- Pate

CommentsAdd
Nov 08, 2009

Oikein hyvaa huomenta ja onnittelut kaikille isille nain isanpaivana!

Saa taalla Chengdussa on lammin, sumuinen ja polyinen, lievalla kurkunpaan karheudella hoystettyna. Jalat ovat edelleen paketissa Emei-vuoren jaljilta, mutta se ei menoa haittaa. Tanaan tutkitaan sisaanpaasymahdollisuutemme World Cyber Gamesiin ja varaillaan lentolippuja Vietnamiin. Myohemmin paivalla ohjelmassa go-klubin etsintaa ja lisaa jalkojen paikkailuja.

Pate oli taudissa ennen vuorta, ja mina sain nuhakuumeen valittomasti vuorelta palattuamme. Nyt on onneksi kaikkien terveydentilanne palannut lahes normaaliksi, jos jalkoja ei lasketa.

Muistakaahan pyhittaa lepopaiva!

Ville

CommentsAdd

Yksi syy Chengdussa poikkeamiseenhan oli tosiaan juuri sopivasti reissumme tielle osuneet World Cyber Gamesit, joita voisi kai tietokonepelaajien olympialaisiksikin kutsua. Paikalla on siis lähestulkoon kaikki maailman parhaat pelaajat suosituimmista tietokonepeleista, ja jaossa kosolti mainetta ja kunniaa.

Keskiviikkona oli kisojen avauspäivä, joka koostui pääasiassa avausseremoniasta ja avausottelusta. Paikan ovella odotti kuitenkin yllätys, kun lipputarkatastaja ilmoitti että meidän kisalippumme eivät oikeuta avajaisiin vaan tarvitsemme erillisen lipun. Tarkastajallakaan ei kuitenkaan ollut tietoa mistä ko. lippuja saa, vain että niitä ei ollut virallisesti missään myynnissä. Epävirallisia myyjiä onneksi piisasi senkin edestä, sillä siirryttyämme syrjälle ihmettelemään kului n. 2 minuuttia kun mustan pörssin edustaja lähestyi meitä ja liput vaihtoivat omistajaa n. 3 euron kappalehintaan.

Sisälle siis päästiin ja ihan hyvät paikatkin kerettiin saamaan, joten homma meni hienosti. Avausohjelman alussa oli perinteinen kisamaat esittelevä lippukulkue, jossa luonnollisesti isäntämaan kyberatleetti saapui viimeisenä paikalle massiivisen mylvinnän saattelemana. Loppuohjelma koostui erinäisten silmäätekevien lyhyistä puheista, kiinalaisista tanssi- ja lohikäärmeperformansseista ja etenkin kiinalaisen poikabändin (mielikuvitukselliseti nimeltään "Boy Band") esityksistä. En tiedä miten suosittu kyseinen bändi on Kiinassa, mutta allekirjoittanutta se muistutti lähinnä joistakin hirveimmistä 90-luvulla Suosikin kantta koristaneista virityksistä. No, pojat saapuivat kuitenkin yleisön riemuksi erinäisissä asuissa lavalle neljään tai viiteen kertaan, myötähäpeän noustessa tasaisesti ja saavuttaessa huippunsa Lady Gagan Pokerface -coverin kohdalla.

Avausseremonian jälkeen seurasi kisojen avausottelu, jossa pelinä oli itseoikeutetusti Kiinassa suuressa suosiossa oleva Warcraft III. Toisena pelaajana oli vähemmän yllätyksellisesti Kiinan eSports-ikoni ja kaksinkertainen WCG-voittaja Sky, tarkoituksena luonnollisetikin saada kisoille hieno alku kun kansallissankari kurmuuttaa saksalaisen vastustajansa. Aina kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan, ja kun länkkäri vartin kuluttua tuuletteli koneensa ääressä, valui koko yleisö hiirenhiljaa ulos salista. Onnellinen voittaja poistui tämän jälkeen vähin äänin paikalta, kun taas Kiinan miestä odotti kopin ulkopuolella useamman kymmenen hengen sopulilauma kamerat ja mikit sojossa.

Suuntasimmepa itsekin lopulta pihalle, missä pääsimme vielä hienosti jonkin paikallisen TV-kanavan haastatteluun. Sen verran jäässä oltiin että nyt vaan sormet ristissä ettei koskaan päädytä lähetykseen saakka.

-Petteri

CommentsAdd

Nimittäin neljän päivän hiljaiselosta. Meno on Chengdussa rauhoittunut ja jalatkin alkavat olla kunnossa. Ja viikko vasta mennyt Emeistä. Ehkä aggressiivisempi venyttely olisi ollut sittenkin paikallaan.

Laitoin muutamat kuvat Chengdun meiningeistä. Ensiksi klassinen parvekekatsaus ympäröivään asvalttiviidakkoon ja sitten sisäpihalle. Todettakoon samoin tein, että Sim ja Maki (hotellimme erinomainen manageeraava pariskunta) ovat tehneet mahtavaa työtä viihtyvyyden lisäämiseksi. Puutarhaidea on kerrassaan mainio!

Aivan älyttömän ihania pandoja kävimme katsomassa maanantaina, siellä ne möllöttivät ja pääasiallinen (pandojen) päiväohjelma koostui aamun mässäilystä ja päivätorkuista, jonka jälkeen hyvin ansaituille yöunille. Lopuksi katsottiin kaiken kattava pandadokkari, joka ei jättänyt mitään epäselvää pandojen parittelukäyttäytymisestä.

Gota on tullut pelattua todella paljon, paikallisella klubilla ja lisäksi otin oppitunteja paikalliselta väkivahvalta opettajalta. Täytyy käyttää tilaisuus hyödyksi nyt kun siihen on kerran erinomainen mahdollisuus.

World Cyber Gamesista lisää kertonee Petteri jahka sille päälle sattuu, nyt nuori padawanimme lähtee taas nöyryytettäväksi,

Ville

CommentsAdd

Torstaina oli vuorossa varsinainen ensimmäinen pelipäivä, mitä lähdettiin Paten kanssa ihmettelemään Villen jäädessä go-mestarin oppiin.

Main stagella pelataan pääasiassa Starcraftia ja Warcraft III:a, ja tunnelma siellä onkin erittäin mainio fanien ollessa peleissä täysillä mukana. Muita pelejä pääsee ihmettelemään joka suoraan pelaajien koneiden vierestä tai pienemmiltä ruuduilta.

Suomalaisedustuksesta kiinnostuneille mainittakoon, että Suomen WCG-karsinnat olivat elokuun alussa järjestetyillä Assemblyillä, mistä itsensä jatkoon selvitti Counter-Strike tiimi PowerGaming, sekä 13-vuotias Guitar Hero -mestari. Pikainen keskustelu Suomen tiimin general managerin tai jonkin vastaavan taustapirun kanssa paljasti kuitenkin, että pojan äiti ei ollut pystynyt lähtemään Kiinaan mukaan, joten sijalle otettiin toiseksi sijoittunut pelaaja. Voisi kuvitella harmittavan. Joka tapauksessa sekä CS-tiimi että Guitar Hero -mies selvittivät itsensä jatkoon alkusarjasta, joten lauantaina on luvassa myös suomalaisittain mielenkiintoisia pudotuspelejä.

Torstai meni melko nopeasti suomalaisten ja main stagen pelejä katsellessa (sekä ruokaa etsiessä, paikan ruokatarjonta koostuu yhtä ateriaa tarjoavasta mäkkärin ständistä, ja sieltäkin olivat ruoat loppuneet). Perjantaina jatkuvat alkusarjan pelit, joten päädyttiin pitämään lepopäivä ja seuraamaan merkittävät hommat streamin välityksellä (matkustus areenalle ja pois vie yhteensä 2,5-3 tuntia, joten paikalle ei viitsi aivan lyhyeksi aikaa raahautua). Lauantaina ja sunnuntaina onkin vuorossa sitten pitkät päivät semifinaalien ja finaalien merkeissä, palaillaan näistä vielä myöhemmin.

-Petteri

P.S. Mikäli jotakin kiinnostaa katsella meininkejä tarkemminkin, livestreami päälavan ohjelmasta löytyy osoitteesta http://www.wcg.com/6th/tv/live_streaming_WCG2009.asp

CommentsAdd

Noniin, pahoittelen hieman myohaista raporttia WCG:n viime paivista, mutta tassapa sita.

Lauantaina oli vuorossa semifinaalipaiva, jonne lahdettiin sinivalkoiset lasit silmilla. Homma alkoi hienosti kun Counter-Strike tiimi selvitti itsensa 8:n parhaan joukkoon, minka jalkeen siirryttiin katselemaan Guitar Hero -puolelle. Siella kuitenkin amerikkalainen pitkatukka rokkasi suomalaista paremmin, pelien paattyessa 2-1. Kyseinen mies selvitti lopulta tiensa finaaliin saakka, joten aivan turhalle kaverille ei kuitenkaan tiputtu.

Myos Counter-Strikessa matka tyssasi seuraavaan peliin, kun puolalaiset myllyttivat tiensa jatkoon aarimmaisen tiukan pelin jalkeen. Kyseinen porukka voitti myos lopulta koko turnauksen. Suomalaisesitysten paatyttya tehtiin lahempaa tuttavuutta kisamaskottiin, tutustuttiin paikalla olleeseen (oikeasti hienoon) taidenayttelyyn ja onnistuttiin viimein saamaan ruokaa McDonaldsin standilta ennen kuin se loppui. Ainoana vaihtoehtona tarjolla ollut voileipa + 4 wingsia + jaakahvi ei tosin ollut se ihan perinteisin annos.

Sunnuntaina koitti viimein suuri finaalipaiva, ja paikoista joutuikin ensimmaista kertaa todella tappelemaan. Lahdettiin Villen kanssa haistelemaan paikkoja keskikaytavalla istuvan porukan seasta, ja kuin parhaatkin pelinrakentajat haisteltiin edesta avautuvia paikkoja ja onnistuttiin etenemaan ratkaisevat jaardit varsin hyville paikoille. Mukana oli myos hieno lappu, jolla oli tarkoitus lahettaa terkkuja kotosuomeen, mutta kovasta yrityksesta huolimatta kameramies ja/tai ohjaaja ignoresi meidat tylysti.

Pakaralihasten kivistelysta huolimatta pidimme tiukasti kiinni hyvista paikoistamme aina turnajaisten viimeiseen ohjelmanumeroon eli Warcraft III -finaaliin saakka. Tassa vaiheessa oli pakko kayda WC:n puolella ja siirtya suosiolla hieman taaemmas, kun tuhannet kiinalaiset vyoryivat seuraamaan Kiina vs. Kiina paikalliskamppailua.

Paattajaisseremonia oli palkintojenjaon lisaksi melko avajaisista tuttua tavaraa, puheita ja Boy Bandia siis (talla kertaa ohjelmasta taisi loytya ainakin jokin Madonna -cover) .

Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jai varsin positiivinen maku. Muutamat jarjestystekniset yksityiskohdat ja tiedotus olisi lankkarin nakokulmasta voinut olla hieman paremmin hoidettu, mutta paaosin hommat sujuivat mukavasti. Hirvean paljon paikalla ei kuitenkaan ollut muuta tekemista kuin pelien seurailua, eli mikali meni paikalle esimerkiksi vain jonkin tietyn pelin/matsin takia saattoi aika kayda pitkaksi. Kiinalaisyleiso on kuitenkin sen verran innolla aina mukana kun heikalaisia on pelaamassa, etta tunnelma oli paikalla oikein mainio. Suomalaismenestys olisi toki kruunannut tapahtuman.

CommentsAdd
Nov 19, 2009

Otsikon kornin viittauksen tunnistajille tiedoksi, että itse tarina on kyllä lukemisen arvoinen. Niille, ketkä ovat vielä aivan pihalla, kerrottakoon että olen pelaillut tässä muutaman vuoden verran gota. Go on ikivanha strategiapeli, jota pelataan edelleen laajalti Kiinassa, Koreassa ja Japanissa. Go on ländäytynyt myös jenkkeihin ja Eurooppaan, mutta ei aivan samassa laajuudessa. Gon säännöt oppii kymmenessä minuutissa, mutta pelin hallitsemiseen ei yksi elinikä riitä.

Osoitteesta http://playgo.to/interactive/finnish/ löytyy gon säännöt pähkinänkuoressa, jos vain selviää surkealla suomella kirjoitetusta tekstistä.

Noniin, asiaan. Selvittelin netistä mahdollisuuksia gon pelaamiseen Kiinassa ja Chengdusta löytyikin englantia yllättävän hyvin osaava opettaja Jue W, jolle laitoin sähköpostia. Sopuhintaisia oppitunteja aikataulutettiin kymmenkunta, joista kukin kesti kahdesta neljään tuntia. Yhteen oppituntiin sisältyy yksi hidastempoinen peli ja sen läpikäynti, jossa opettajani sättii tekemiäni virheitä. Tein kyllä kerran hyvänkin siirron, mutta jotenkin se jäi virhesiirtojen varjoon.

Pääsin lisäksi pelaamaan ilmaiseksi useita ammattilaispelaajia vastaan. Harvinaislaatuinen tilaisuus! Mr. Dong Yan ja Mr. Luo Xihe, joka voitti muuten Samsung Cupin vuonna 2006, tarjosivat vähintään yhtä musertavaa ylivoimaa kuin Suomessa vierailleet korealaiset vuonna 2007.

Venuesta sen verran, että pelit pelattiin 340 vuotta vanhassa temppeli/galleriassa, joka esitteli 108-vuotiaan vesivärimaalarin töitä. Kyseinen mies aloitti maalaamisen 8-vuotiaana, joten ura on kestänyt jo yli 100 vuotta. Mies maalaa siis edelleen. Hienoin paikka mitä olen Kiinassa nähnyt.

Ammattilaispelaajien kanssa pelaamaan oli tullut myös muutamia korkea-arvoisia virkamiehiä, joiden kanssa yritin puhua henkeviä VIP-tilassa, jossa tarjottiin ilmaisia juomia. Tunsin oloni hieman vaivautuneeksi fleece ja huivi päässä. Onneksi paikallisen lehden nätti reportterityttö vakuutteli, että kiinalaiset eivät ole alkuunkaan tiukkoja etiketin kanssa. Jälkikäteen tajusin, että minusta tehtiin juttu kyseiseen lehteen.

Tässä lyhykäisyydessään kulunut viikkoni Chengdussa. Lupasin laittaa opettajalleni sähköpostia kun saan 5 dan -luokituksen (ehkä sitten vuonna 2020). Lisäksi olen kuulemma aina tervetullut Mr. Dong Yanin go-kouluun Kiinassa käydessäni.

Parin tunnin päästä koittaa lähtö 30 astetta lämpimämpiin maastoihin. Vajaan viikon kestänyt paleleminen on siis päättymässä. Mahtava homma!

Ville

CommentsAdd
Nov 19, 2009

Nyt kun lahto Kiinasta on lahempana kuin koskaan, on ehka hyva hetki pureutua jalleen taman hetkisen maan faktoihin.

1. Kiinalaiset roskaavat aivan jarjettomasti. Kaikki heitetaan maahan, tai ainakin roskiksen viereen, mutta ei missaan tapauksessa roskiin. Lukemattomat siivoojathan ne kuitenkin siita kaapivat parempaan talteen. Kasittaaksemme tilanne on pahempi ainoastaan Intiassa, silla siella ei siivota.

2. Kiinalaiset maiskuttavat ja aantelehtivat tilanteesta riippumatta uskomattoman aanekkaasti. Tahan on ehka vaikeinta tottua. Nykyiset tunnelmat tehdaan kylla selvaksi todella tehokkaasti oli kyseessa sitten haukottelu, ruokailu tai toilettiasiointi.

3. Kananjalat. Naita saat lautaselle joka ikinen kerta kun valitset menusta jotain minka vieressa ei ole englanninnosta tai kuvaa. Kananjaloissa ei ole syotavaa vaan pelkkaa nivelta ja nahkaa, ja naitahan kiinalaiset tykkaavat imailla. Tietenkin 120 dB voimalla.

4. Boy Band. Kiinalaiset ovat juuri loytaneet 90-luvun poikabandit ja luukuttavat omia kopioversioitaan tietysti aina ja kaikkialla. Tama jouduttiin kokemaan liian monta kertaa WCG:ssa. Olisipa jaanyt pelkastaan sen tapahtuman erikoisuudeksi.

5. Hyraily kuuluu oikeastaan samaan kategoriaan kuin aantelehtiminen, mutta laitetaan kuitenkin omanaan. Kiinalaiset vahat valittavat muista istuessaan bussissa tai junassa. Kuuntelevat taysilla ipodistaan tai minitelkkaristaan jotain kiinalaista poppivaantoa ja hyrailevat erittain kovaa ja korkealta mukana. 24 tunnin junamatkalla tahan ehtii hajoilla useampaan kertaan.

6. Jos jotain positiivista pitaa listata niin laitetaan kiinalaisten joviaalisuus. Kiinassa ei kiinnosta. Jos otat teekupin tai syomapuikot vaaraan kateen, se ei herata sen kummempia reaktioita.

7. Ulkomaalaisia osoitellaan sormella ja nauretaan niin etta selkaranka rutisee. Metrin paasta. Chengdussakin turisteja on vaikka kuinka, mutta jotenkin se on aina vain taysin ihmeellinen ja koominen naky kiinalaiselle. En ymmarra.

Oikeasti taalla on kivaa, kunhan nyt halusin kerrankin avautua.

Ville

CommentsAdd

Lento KL:n kautta Vietnamiin lähtee tänään, joten World Cyber Gamesien jälkeen meillä oli Chengdussa aikaa vielä nelisen päivää. Nämä päivät vietettiin pääosin Sim's Cozy Gardenissa, mitä nyt Ville kävi iltapäivisin go-jeesuksen opissa. Pääosa aktiviteeteista koostuu lukemisesta, nukkumisesta, Spelunkysta (www.spelunkyworld.com), sekä muihin matkalaisiin tutustumisesta.

Suomalaiset Otto ja Juuso olivat tulleet Chengduun Nepalista, ja heiltä kuulimme kaikenlaista kyseisen maan menosta. Lisäksi Juuso näytti kuvia eräältä vuoristoreissultaan, joka oli suuntautunut yli 6 tonniselle trekkausvuorelle. 9 Hengen porukasta huipulle oli päässyt 3, joista Juuso joutui alastullessa alkaneen kuumeen takia vielä helikopteripelastetuksi.

Toinen hauska tapaus oli seurue, joka koostui parista irkusta, parista saksalaisesta sekä yhdestä jenkistä. Irkuilta opimme viskinmaistelun yhteydessä yksinkertaisen korttipelin nimeltään Snap! (yksinkertaistus läpsystä jos tiedätte kyseisen pelin). Kaverille oli btw. aivan jäätävä nauru. Vastaavaa honkotusta en ole varmaan ikinä kuullut. :)

Elo Simillä on ollut leppoisaa, mutta olen ihan tyytyväinen, että pääsemme etenemään uuteen maahan tänään. Keli Chengdussa on vastannut lähinnä Suomen syksyä. Kylmää ja märkää on siis piisannut, eli vaihto 30 astetta lämpimämpään Vietnamiin tulee tarpeeseen. Samalla aktiviteetit vaihtuvat varmaan sukeltamiseen ja pääsemme kiinni reissun varsinaiseen pihviin, eli Kaakkois-Aasiaan.

Kiina oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen kokemus. Odotuksia ja ennakkoluuloja oli runsaasti, mutta maa kuitenkin onnistui yllättämään sekä hyvässä, että pahassa. Byrokratiasäätöä ei juuri ollut, ihmiset olivat ystävällisiä ja asiat hoituivat helposti. Huonoista puolista kerrottaneen lisää China Hate Top 5:ssa, jonka Petteri ja Ville kokoavat tässä lähiaikoina.

Sanottakoon lopuksi, että Kiinaa ei todellakaan ehtinyt näkemään kunnolla tässä kuukaudessa, enkä epäile ettenk joskus vielä palaisi ihmettelemään tarujen ja myyttien Kiinaa.

Xièxie
- Pate

CommentsAdd