Coron, Philippines

Paivien paivaa,

syvat pahoittelut pitkasta hiljaisuudesta, viimeiset pari viikkoa ollut todella paha puute joko internetista, ylimaaraisesta ajasta tai useimmiten molemmista. Tanaan saavuin 7,5h laivamatkan paatteeksi Coroniin, jossa olisi tarkoitus harrastaa hylkysukellusta jaappanilaisten sota-aluksilla. Ostin uuden kameran Puerto Princesasta, joten kuviakin on taas saatavilla. Yritan seuraavien paivien aikana saada fotot ja jonkinmoiset tarinat aikaiseksi viime paivilta.

-Petteri

El Nidossa minullekin viimein kerrottiin etta helmikuussahan on tosiaan totuttuun tapaan vain 28 paivaa, joten jaljelle lasketut filippiinipaivat vahenivat kahdella ja matkaa olisi jatkettava melko nopeasti. Itse Coronin kaupungilla ei ole yhtaan mitaan tarjottavaa, joten kaytettavissa olleet kolme paivaa tuli kaytettya kaikkeen mahdolliseen sen ulkopuolella.

24. syyskuuta 1944 yhdysvaltojen lentokonelaivue teki yllatyshyokkayksen Coron Bayssa ja sen lahistolla olleiden nipponilaisalusten kimppuun, ja muutaman minuutin kuluttua suurin osa olikin jo meren pohjassa tai ainakin kovaa vauhtia matkalla. Tarkemman historian loytaa vaikkapa <a href="http://www.coronwrecks.com/history.htm">taalta</a>. Nykypaivana Coron Bay tunnetaan yhtena maailman parhaista hylkysukelluspaikoista, jonne vaki tulee niin idasta kuin lannestakin ihmettelemaan sopivasti 20-40 metriin uponneita aluksia. Olin alkuun hieman huolissani etta pelkalla Open Water Diver -koulutuksella ei olisi osalle hylyista asiaa, mutta tasta ei ollut pelkoa kun heti ensimmaisella sukelluksella mentiin surutta 35 metriin. Tein lopulta kahtena paivana nelja hylkysukellusta (Irako, Olympia Maru, Kogyo Maru ja yksi tunnistamaton alus), jotka olivat kylla erinomaisen hieno kokemus. Yhdellakaan sukelluksella viela pinnalla toiminut lamppu ei enaa ollut yhteistyokykyinen hylylle saavuttaessa, mutta ovista, akkunoista ja torpedojen repimista aukoista tulevat auringonsateet valaisevat juuri tarpeeksi jotta ei kolauta pollaansa kattoon ja tunnelma on todella leffamainen. Paataan ja muita ruumiinosia saa siis todella varoa ahtaammissa paikoissa, mutta mitenkaan erityisen haastavaa sukellukset eivat kuitenkaan ole.

Toisen paivan viimeinen sukellus tehtiin Barracuda Lakeen, joka oli kylla yksi oudoimpia kokemuksia pitkiin aikoihin. Korallia ei ole lainkaan ja kalat rajoittuvat kuta kuinkin yhteen vaitettyyn barrakudaan, jonka olemassaolosta kaipaisin viela todisteita. Koukku on kuitenkin itse vedessa, joka on ensimmaiset nelja metria makeaa ja vaihtuu sitten suolaiseksi. Veden lampotila vaihtelee eri syvyyksissa todella nopeasti melko kylmasta aina 40 asteen tuntumaan, jossa alkaa jo olla todella kuumat paikat. Kun kuumien ja kylmien virtausten lomassa voi viela ihmetella ymparilla olevia vedenalaisia vuoria, on jarvi ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka.

Viimeisena paivana lahdettiin kaupunkia pakoon ottamalla taas motskarit alle. Olin El Nidoon saapumisesta lahtien taittanut matkaa argentiinalaisen Ignacion kanssa, joka oli pyorien kanssa vanha tekija. Hanenpa kannustuksestaan sitten yllatin itseni siirtymalla rohkeasti 175-kuutioisten sarjaan, ja ensimmaisen vartin saikin sitten harjoitella kayntiin polkemista, kytkimen kayttoa ja muita vaikeita juttuja jotka skootterissa on armollisesti abstrahoitu pois. Homma kuitenkin palkittiin, tehokkaan (joojoo, mutta suhteessa) pyoran ajaminen tarjosi kaltaiselleni lahes neitseelliselle pyorakuskille todella parayttavan kokemuksen. Pyoran kasittely oli paivan paatteeksi melko hyvin hanskassa, ajotuntejakin taisi tulla kutakuinkin Suomen 1000 euron A-korttikoulutuksen verran. Teoriaosuudesta vastasi vuokrajaan pitama esittely "This is the clutch, this is the brake. Do you want a helmet? Have fun!". Mutta eipa niilta autokoulun tunneiltakaan tietty yleensa paljon enempaa kateen jaa.

Parrareissun parasta antia itse ajamisen lisaksi oli vahan matkan paasta loytynyt pikkukyla, josta pyorien vuokraajan sukulaismies kyyditti meidat snorklailemaan ensin hyvin matalassa vedessa olevalle pienen sota-aluksen hylylle, ja taman jalkeen kenties parhaalle snorkauspaikalle jossa olen kuunaan ollut. Korallia, kaloja ja kilppareita piisasi koko reilun tunnin snorklailun verran enemman kuin tarpeeksi eika edes paasty nakemaan laheskaan koko riuttaa. Venekuskin lisaksi ei nahty muita ihmisia kuin pienessa kopissa majaa pitava vahtimies, jonka tehtava oli mita ilmeisemmin luoda muutama uusi hylky sukellettavaksi mikali kalastajat yrittavat viela tulla syanidin tai kiinareidensa kanssa apajille.

-Petteri