Terve vaan, tassa viimeinkin Donsolin kuvia ja videota. Joku ahkera bloggaaja varmaan jaksaa kirjoitella enemman tarinaa. Olen nyt istunut viisi ja puoli tuntia nettisufeessa uppimassa tuota videota, surkia on netti.
Muuta en oikein itse osaa sanoa, kuin etta jalleen kaikki meni taydellisesti nappiin. Meita ennen tulleet eivat nahneet mitaan, meidan jalkeemme tulleet kavivat kaksi paivaa etsimassa valashaita mutta eivat loytaneet. Mutta me naimme ainakin kaksi eri haita, 6-8 metrin mittaiset vonkaleet (se oli ainakin naaaain iso ja silleen)!
Veden alla kun ui tuommoisen kasittamattoman otuksen kanssa ei voi oikein ajatella mitaan. Ainoa ajatus paassa on etta onpa iso motko! En ollut juurikaan peloissani tai innostunut, herasi vain valtava kunnioitus tuota hienoa otusta kohtaan. Melkein unohdin valilla kayda pinnalla hengittamassa. Jalkikateen oli kylla suu melko leveassa hymyssa. Varsinkin kun kuulin, etta muut eivat nahneet mitaan.
Odotellaan viela saksalaisystavamme veden alla otettuja kuvia, nyt siis vain video, joka loppuu veteen hypatessa. Niin ja tiedan, alku on tylsa, mutta kuvaa melko tarkasti sita odottelua ja spottailua ja paatin manooveraamista, mita tuona paivana tuli koettua aivan riittavasti :)
Ville








Is there offensive content on this page? 
CommentsAdd