Dương Đông, Vietnam

Viime postauksesta on kulunut jo hetki, mutta eihan taalla ehdi rotvaamiselta kirjoittamaan. :)

Ho Chi Minh Citysta tultiin minibussilla ja katamaraanilla Phu Quocin saarelle, jossa majoittauduimme Duong Dongin kaupungin laheisyyteen bungaloweihin. Tassa on nyt luvassa vain lyhyt status check, silla siirrymme piakkoin saaren pohjoisosiin muutamaksi paivaksi. Tarkemmat stoorit kirjoitellaan siella, ja varmaan laitetaan tanne kun paastaan taas internetin aareen.

Isoimmat huomiot olivat mopoajelu ja snorklausreissu. 24. paiva vietettiin paikallisen moposkootterin puikoissa paristellen ympari saaren pohjoista puoliskoa. Paikoitellen paastiin vetamaan pienta hiekkatieta 60km/h (editors note: Ville 70km), hiekan pollytessa ja lehmia vaistellessa. Snorklauspaiva oli 25., jolloin vedettiin pari snorklausta laivalta paikallisen sukellusjarjestajan kanssa. Itselle mestat eivat punaisen meren jalkeen olleet kovin kummoisia, mutta Petteri ja Ville ensikertalaisina olivat oikeutetusti ihmeissaan. :)

Valihuomiona sanottakoon, etta blogillamme on tahan mennessa ollut 1900 uniikkia lukijaa! Luku on aivan kasittamattoman suuri, kun blogi on kuitenkin kirjoitettu suomeksi.

Kuulumisiin, lisaa materiaalia tulee kun paastaan netin aareen seuraavan kerran.

- Pate

Snorklausvääntöjen jälkeen kaivattiin rauhallisempia mestoja, sillä nykyinen majapaikka oli täynnä meuhkaavia ranskalaisturisteja. Mopoilupäivänä olimme löytäneet rauhalliselta vaikuttavan resortin saaren pohjoisosista, ja sinnehän sitä siiryttiin kun krediiitit ekasta paikasta loppuivat.

Paikalle päästiin taksilla, ja ensimmäisenä huomattiin miten kallista paikassa on syödä. Täällä vietettiin yhteensä 4 yötä, ja tänä aikana ehdimme vähän tutkia saaren pohjoiskärkeä mopedilla. Vielä sieltä löytyy lähes koskemattomia rantoja, mutta kaikki on kovaa vauhtia menossa kohti turistihelvettiä. Älkää ymmärtäkö väärin. Saarella on ihan leppoisaa elellä, mutta kaikenlainen alkuperäisyys on pian kadonnut, ja tilalle tullut kaikkialla samanlaisia turistiresortteja.

Samalla nousee esille kysymys ihmisten eriarvoisuudesta, tai ainakin elintasoeroista. Resortti on vielä vähän työn alla, ja paikalla on aamusta iltaan porukkaa kärräämässä hiekkaa tai rakentamassa taloja. Tässä tulee itselle vähän huono omatunto kun rötvää riippumatossa samalla, kun paikalliset vääntävät niska limassa duunia. Mieleen nousee selityksiä, että olenhan minä tämän ansainnut, kun olen itsekin paiskinut hommia Suomessa. Tämä ajattelu ei kuitenkaan kestä päivänvaloa, sillä näillä ihmisillä tulee tuskin koskaan olemaan mahdollisuutta reissata tai nauttia samanlaisista vapauksista, joita jokainen suomalainen nauttii ehkä sitä tajuamattaan. Saigon-Samia lainatakseni, oikein vituttaa kun kuulee suomalaisten pultsarien valittavan sossun maksaman kaljan ääressä miten paska maa Suomi on. Näillä ihmisillä ei ole pienintäkään hajua siitä, minkälaisissa oloissa hyvin suuri osa maailman ihmisistä asuu. Toki se oma napa on aina lähinnä, ja poissa silmistä on poissa mielestä. Kuitenkin jokaisen kannattaisi ehkä pistää omia ongelmiaan vähän perspektiiviin siellä elintasopyramidin huipulla istuessaan.

En todellakaan ole itsekään tämän yläpuolella, mutta voin vain toivoa, että reissun aikana sitä oppisi ajattelemaan asioita myös muiden ihmisten kannalta.

- Pate

Termos vaan reissun virallisen hovivalokuvaajankin puolesta!

Vietimme tosiaan viimeiset viisi päivää Mai Phu´o´ngin resortilla, jota manageroi herra Phu´o´ng perheineen. Yleinen tunnelma täällä Phu Quocin saarella on se, että turisteja voidaan kusettaa mennen tullen ilman minkäänlaisia käytöstapoja, mutta tämän suhteen kyseinen resortti on virkistävä poikkeus!

Maksut menivät suoraan piikkiin, johon ei laitettu mitään extroja ja loppusumma oli omia arvioitamme pienempi. Isäntä itse kävi silloin tällöin kyselemässä kuulumisia ja tarjosi myös ilmaisen venereissun kilpparisaarelle, jossa keräiltiin rakennusmateriaalia resortin uusiin bungaloweihin. Samalla otettiin myös merisiilit talteen illan ateriaa varten.

Venereissulla perheen tytöt huomasivat allekirjoittaneen hymykuopat, mistä riitti huomauteltavaa koko viideksi päiväksi. Hieman epäselväksi jäi se, että onko hymykuopat Vietnamissa charmia lisäävä tekijä vai ei, mutta hauskaa heillä asian suhteen kuitenkin oli.

Välisoitto. Paikalliset eivät ole oikein vielä sisäistäneet sitä, että korallien tallaaminen matalikossa ei ole välttämättä se paras juttu. Näin nämä hommat on täällä aina hoidettu, sama roskien kanssa. Mereen vain kaikki.

Taksimatka resortille kesti tunnin, ja oli melko kalliskin. Paluumatkaa varten haudoimme nerokkaan suunnitelman. Soitimme taas sateenkaarimiehille eli Rainbow Diversille, josko he tekisivät piakkoin sukellusreissua pohjoisen suuuntaan, ja josko he koukkaisivat meidät samalla mukaan. Kyllähän tämä passasi ja meidät haettiin long boatilla suoraan resortin biitsiltä. Isäntäkin oli vallan ihmeissään kun ei soitettu taksi pojille kelvannut. Snorklattiin sitten aamu- ja iltapäivä ja syötiin vielä paatissa ilmaiset ruoat. Mahtihomma!

Ville

P.S. Otin ihan hienoja fotoja :)