Ho Chi Minh City, Vietnam

Morjens Vietnamista!

Kiinan nollaa hipova lämpötila jätettiin ilolla taakse eilen illalla ja hypättiin kertakaikkisen uudenkarheaan AirAsian AirBus 330:iin. Luottokortillinen ja sopivan höveli kaveri matkustaa kyseisessä luksuskoneessa äärimmäisen mukavasti. Jokaisella matkustajalla on edessä olevan penkin selkänojassa iso littunäyttö ja viihdekeskus, josta voi ostaa tv-sarjoja, leffoja ja musiikkia matkan ajaksi. HBO:n sarjoja näytti löytyvän useampikin ja lisäbonuksena Huippumalli haussa -sarjan kymppikauden seiskajakso. Mahtia! Näistä voi sitten keskustella muiden matkustajien kanssa viihdekeskuksen kautta keskusteluryhmissä. Aika hiljaista kuitenkin oli. Joka tapauksessa kaikki vaikutti ainakin kertaluokkaa paremmalta kuin toisilla markkinoilla kilpailevalla R:llä alkavalla yhtiöllä.

Vaihdettiin aamuviiden kantturoissa Kuala Lumpurissa konetta, rinkat ehtivät hihnalle huomattavasti ennen omistajiaan. Malesian viisumista saisi moni maa ottaa mallia: leima passiin, ja eikun morjensta ja leikkaa. Paikallinen ravitsemusliike MarryBrown (varaan oikeuden tarkistaa ketjun nimen, aika hätäisesti katsoin) tarjosi oikein mainiot mäkkärinkorvikkeet sopuhintaan.

Vietnamin puolella jouduin hieman pettymään. Kaikki se lämpötilahömpötys, jota erityisesti minulle on ennen reissua tuputetttu, on vahvasti liioiteltua. Onhan täällä aika lämmin, mutta ei tämä sentään mikään mahdoton pätsi ole. Kunhan käy aina ulkoa tullessa suihkussa, liikkuu vain öisin ja aamutuimaan, vaihtaa paidan tunnin välein ja juo 10 litraa vettä päivässä, pärjää aivan mainiosti!

Huomenissa tehdään varmaan jonkinmoinen omatoiminen Saigon (eli Ho Chi Minh City) Tour, jolta tallentunee kuva jos toinenkin paikallisten meiningeistä.

Ville

Erilaisia temppeleitä ja pagodia oli nähty Kiinan puolella jo vähitäänkin riittävästi, joten ainut kiinnostava nähtävyys Saigonissa vaikutti olevan sotamuseo. Kiinalaisten röyhkeän rahastamismeiningin jälkeen puolen euron sisäänpääsytiketti oli varsin kohtuullinen. Pihalla vastassa oli jonkinmoinen armada amerikkalaista kalustoa erilaisista helikoptereista ja hävittäjistä tankkeihin ja tultasyökseviin helvetinkoneisin.

Sisäpuolella nähtävää oli kahdessa kerroksessa. Alakerta oli yksittäisen sotilaan kuljettaman tappamiskaluston esittelyn lisäksi omistettu kemiallisille aseille, pääosassa oli siis Agent Orange ja sivussa tuottamansa dioksiini. Kuvakollaasi esitteli peittelemättä ja välistä melkeinpä mässäilevästi dioksiinille altistuneita sekä heidän vaikeiden mutaatioiden kanssa syntyneitä lapsiaan. Sokerina pohjalla oli tietysti läpinäkyvä sammio, jossa lillui kaksi yhteenkasvanutta kuollutta sikiötä.

Yläkerrasta löytyi suuri kollaasi julisteita ja lehtileikkeitä eri maiden reaktioista amerikkalaisten viidakkoseikkailuun, ja olivatpa suomalaistenkin aktivistien tuotokset päässeet näytille. Toiselta puolelta löytyi massiivinen kokoelma valokuvia itse sodasta, ja etenkin sodassa kuolleille valokuvaajille omistettu osio tarjosi varsin huikeita otoksia. Kaiken kaikkiaan museo tarjosi mielenkiintoista nähtävää yllättävänkin pitkäksi aikaa, ja aiheesta enemmän kiinnostuneille varmasti vielä paljon enemmän. Näkökulma oli luonnollisesti pohjoisesta, eli kovin objektiivista näkemystä sodasta ei toki ollut tarjolla.

- Petteri

Vietnamissa oli ensi kertaa matkan aikana onni tuntea jokin paikallinen, joka näytti hieman paikkoja. Lahdesta tuttu Sami oli nyt opiskellut Saigonissa pari vuotta, ja hänen kanssaan lähdettiinkin heti ensimmäisenä iltana katselemaan hieman paikallista elämää. Matka päätyi paikallisten suosiossa olevaan katuravintolaan, jossa paikallisen ruokakulttuurin mukaisesti syötiin pitkään, useita erilaisia hieman pienempiä annoksia. Tässä vaiheessa tehtiin myös päätös ottaa juomien kanssa surutta jäitä, vaikka niiden puhtaus onkin tunnetusti kyseenalainen. Kylmiä juomia ei kuitenkaan läheskään kaikkialla ole tarjolla ja mm. erinomaiset jääkahvit jäisivät muuten kokonaan väliin. Usein tarjoilijat myös pistävät jäät lasiin kyselemättä, joten senkin puolesta olisi kovin vaikeaa. Vielä tähän mennessä ei ole maha protestoinut.

Lauantai-iltana lähdettiin Samin sekä tyttöystävänsä Junen kanssa paikalliseen ravintolaan tutustumaan Vietnamista löytyviin mereneläviin. Vaikka allekirjoittanut ei mikään äärimmäisen innokas kalansyöjä olekaan, niin tuoreet jättikatkaravut, simpukat ja etanat olivat kyllä ehdoton hitti, etenkin kun muutamat edelliset kalakokemukset olivat Kiinassa vahingossa tilatut ruodontäytteiset turskantapaiset. Ehkä sitä ensi kesänä vielä löytää itsensä Tampereen kalamarkkinoilta.

Ilta jatkui jäätelöbaarissa, jossa otettiin ensi kosketus mielipiteitä varsin jyrkästi jakavaan durianiin (http://en.wikipedia.org/wiki/Durian). Sattumalta bongattiin vielä hieman myöhemmin illalla duriankärrin kanssa kulkenut nainen. Durianjäätelö oli ollut vielä varsin mieto kokemus, mutta todellinen testi tulikin kun eteen laskettiin kuoleman hajuinen hedelmä, jonka siemenien ympäriltä löytyvä syötävä osa näytti ja tuntui juuston ja voin sekoitukselta. Villen kanssa syötiin urheasti yhdet kappaleet, missä vaiheessa rajat ja limiitit alkoivat tulla melko nopeasti vastaan vaikka maku olikin paljon hajua parempi. Sami veteli tottuneesti kaksi, ja Pate mestarillisesti jäljelle jääneet kolme. June passasi ja kärsi loppuillan muiden hengityksestä.

Poikien tarinanurkkauksesta kerrottakoon vielä että legendan mukaan durianin syötävä osa on itsensä Buddhan tuotosta. Maan päälle laskeutunut Buddha ei toki voinut jättää tarpeitansa kuolevaisten nähtäville, mutta hiekkaan hautaamisen sijasta tämä päätti piilottaa ne durianien sisään. Haju antaa tarinalle huomattavasti uskottavuutta. Paikallisiin ruokiin ja ruokailutottumuksiin tuntui liittyvän muutenkin todella suuri määrä nerokkaita tarinoita, joita oppaana aikanaan toiminut June osasi kertoa kiitettävät määrät.

- Petteri