Leshan, China

Marker-blue.png|color:0xff0000|29.5666667,103
Nov 02 - Nov 02, 2009

Views: 26075 Subscribers: 0

Nov 02, 2009

Kiinahan on tunnetusti superlatiivien maa, ja Emei Shaniin mennessa paatimme poiketa matkalla Leshaniin, jossa oli vuorossa maailman suurin Buddha-patsas. Kuvia patsaasta oli nahty jo useita, mutta paikalle paastya kyseinen motko todella paasi oikeuksiinsa. Korkeutta patsaalla on 71 metria, ja 28 metrin hartialeveyskin on juuri ja juuri enemman kuin allekirjoittaneella. Isovarpaan kynnen paalla olisi voinut pitaa vaikkapa piknikin. Etenkin patsaan alaosasta ylospain vilkuilu tarjosi taysin surrealistiset meiningit, melkein luuli pelaavansa Tomb Raideria tai vastaavaa. Paikasta loytyi muutenkin varsin komeita maisemia, joten kaiken kaikkiaan visiitti oli oivallinen.

Historiaplajayksena mainittakoon etta Buddhan aloitus rakennettiin alunperin 700-luvulla, jolloin toiveena oli etta se suojelisi laivoja jotka usein haaksirikkoutuivat vuoren edessa. Kun patsas oli lopulta valmistunut, havaittiin etta laivat toden totta selvisivat vuoren ohi huomattavasti turvallisemmin kuin aikaisemmin. Paikalliset kiittivat/kiittavat tasta luonnollisesti Buddhaa, muuhun suuntaan kumartavat tosin loytavat syyn hyvin akkia massiivisesta maarasta kivea joka heivattiin jokeen ja rauhoitti siten virtaukset.

-Petteri

CommentsAdd
Nov 02, 2009

Buddha-patsaalta takaisin keskustaan paastya oli ohjelmassa loytaa bussi Emei Shaniin. Niinpa hypattiin pois bussipysakilla joka opaskirjamme mukaan oli aivan Central Bus Stationin vieressa. Paikalta ei kuitenkaan loytynyt kuin suuri ja tyhjahko parkkipaikka, ja hetki kerettiinkin seisomaan hoomoilasina ja miettimaan etta mitahan nyt.

Muutaman minuutin paasta viereen kuitenkin pyoraili kiinalainen nuorehko mieshenkilo kaverinsa kanssa, ja kysyi kiinastandardeihin nahden varsin hyvalla englannilla voiko auttaa. Pienen selvityksen jalkeen kaveri infosi etta oikeasti meidan pitaa menna lantiselle bussiasemalle, ja saattoi taman jalkeen meidat bussipysakille josta paasisimme ko. paikkaan.

Tasta suuresta avuliaisuudesta hakeltyneena Ville tarjosi tyypille Suomi-aiheisen kortin varastoistaan, mista tama oli varsin otettu. Kun bussi sitten tuli paikalle, kaveri viela kavi bussissa, maksoi bussimatkamme (yhteensa n. 0,30e eli ei aivan Suomi-tasoa kuitenkaan) ja kertoi kuskille missa meidan pitaisi jaada pois. Kun kuski sitten muutaman pysakin paasta ohjasi meidat pihalle, oli kaveri pyoraillyt bussin perassa ja ohjasi meidat bussiasemalle, selitti lipputiskin tadille mihin olemme menossa ja saattoipa viela oikealle laiturille. Taman jalkeen toivotti hyvat matkat ja lahti omille teilleen.

Kuinkahan moni ulkomaalainen tormaisi vastaavaan Suomessa...

-Petteri

P.S. http://www.youtube.com/watch?v=PP-0VDUWv-w

CommentsAdd