Manzhouli, China

Zabajkalskin jalkeen paastiin eteenpain kokonaiset 12 kilometria, kunnes saavuttiin ensimmaiselle asemalle Kiinan puolella ja edessa oli uusi byrokratiarumba. Saatiin taas eteemme nippu papereita, joita parhaamme mukaan ja vaunuhenkilokunnan avustuksella tayteltiin. Yksi paperi oli terveystilakysely, johon paivan huonovointisuudestani huolimatta laitoin olevani taysin kunnossa, jotta tarkastuksesta selvittaisiin mahdollisimman vahalla vaivalla.

Tamapa ei sitten mennytkaan ihan nappiin, vaan allekirjoittaneen naama muuttui entista kalpeammaksi (jos vain mahdollista), kun paikalliset tarkastajat tulivat junaan mukanaan lampotilan otsasta mittaavat kuumemittarit. Villen ja Paten kohdalla homma meni ongelmitta, mutta omalla kohdallani tarkastaja ensin toisti mittauksen kahdesti, haki sitten toisen mittarin ja toisti jalleen mittauksen. Taman jalkeen seurasi jotakin keskustelua, minka jalkeen sain viela mekaanisen mittarin ja ohjeet pitaa sita kainalossa 5 minuuttia. Lopulta tarkastaja informoi etta minulla on 38.2 astetta kuumetta, mista seurasikin sitten varsinainen hardelli. Sain vastailla kysymyksiin n. 30-45 minuuttia (kirjoittaen aina valista vastaukset _hyvin_ yksinkertaisesti paperille jotta tarkastaja ymmartaisi mita haluan sanoa), ja samalla muut tarkastajat soittivat puheluita, ja hakivat paikalle jonkin vanhemman tarkastajan ja mittaus toistettiin viela kertaalleen elohopeamittarilla. Villen ja Paten kanssa kerettiin jo spekuloimaan kaikella karanteenista viisumin evaamiseen, mutta lopulta saatiin ilmeisesti vakuutettua tarkastajat etta kyseessa oli vain huonosta ruoasta tms aiheutunut, ohimeneva ja ei-tappava/tarttuva tauti. Tarkastajat antoivat mukaani paperin joka lahinna kertoi etta mikali tilani pahenee, paasen sita nayttamssa Pekingissa valittomasti sairaalahoitoon. Taman jalkeen saimme viela hyvan matkan toivotukset ja tilanne oli ohi.

Kuumottavasta tilanteesta huolimatta kiinalaiset tarkastajat olivat onneksi taysin toisenlaisia kuin reilun 10 km paassa tapaamamme venalaiset virkaveljensa. Kaikki keskustelu ja toimitukset hoidettiin hymyillen, rauhassa ja asiallisesti ja lahestulkoon kaikki tarkastajat puhuivat vahintaankin auttavaa englantia.

Hauska tapaus tarkastajien kanssa sattui viela hetki taman jalkeen, kun yksi heista tuli hyttiimme ja pyysi opettamaan hanelle passintarkastusasioinnissa tarvittavat fraasit suomeksi. Reilun vartin paasta "Kiljoita nimi" ja "Anna passi" ym. tulivat jo sen verta vakuuttavasti, etta han siirtyi viereiseen hyttiin kyselemaan Henrikilta samat asiat ruotsiksi.

Myoskaan kiinalaisia ei kiinnostanut juuri tarkastella pohjoismaalaisten tavaroita, joten virkamiesten kanssa asiointi paattyi meidan osaltamme onneksi tahan. Myos Lonely Planetin Kiina-opaskirja pysyi siten turvassa, joillakin raja-asemilla sita on kuulemma takavarikoitu matkustajilta, se kun poyristyttavasti nayttaa ettei Taiwan kuulu Kiinalle. Kiinalaiset ja venalaiset syynattiin ilmeisesti kuitenkin aarimmaisen tarkasti, silla asemalta paastiin jatkamaan matkaa vasta usean tunnin kuluttua.

-Petteri

Mainittakoon viela tassa etta missaan kohtaa Siperian matkaa ei meilta kyselty rekisteroitymislappuja, eli periaatteessa rekisteroitymiseen kaytetyt lukuisat tunnit + kavelykilometrit ja 1500 ruplaa / naama menivat hukkaan.

Mistaan tietojarjestelmista rekisteroitymista ei myoskaan varmasti tarkistettu, silla kuten sanottua Henrik ei ollut rekisteroitymista tehnyt (eika ymmartaakseni myoskaan Irkutskista junaan tulleet reissaajat) eika han tormannyt minkaanlaisiin ongelmiin. Mita ilmeisemmin rekisteroitymisesta Trans-Siperian matkaa varten ei siis ole hyotya, mikali ei suunnittele viettavansa pidempia aikoja paikallaan jossakin. Toki siita ainakin sai mielenrauhan kun tiesi etta asia on kunnossa, voihan tuo olla etta jotkut innokkaat rajamiehet niita kyselevatkin.

-Petteri