Moalboal, Philippines

Kuten Ville tuossa aikaisemmin kertoikin, porukka on jakautumassa osin hetkeksi ja osin pysyvasti. Mina olen siina se pysyva osa, ja kotisuomi kutsuu 27.1. alkaen. Syy tahan on parisuhteen huoltotoimenpiteet.

Suunnitellusta pituudesta oma osuuteni on siis karvan paalle 3/6, mika jo itsessaan on aivan mahtava juttu. Tottakai vahan harmittaa etta Coronin hylyt ja Angkor Wat jaavat nyt nakematta, mutta jaapahan joitain osia sitten sille seuraavalle reissulle. :) Nyt taytyy muiden lukijoiden tapan tyytya jatkien kertomuksiin mestoista.

Mitas tasta reissusta sitten jai kateen? Aivan hiton hienoja muistoja uskomattomista paikoista ja ihmisista. Aasia on matkakohteena erittain reissariystavallinen, eika mitaan suurempia ongelmia ole tullut eteen (mita nyt allekirjoittaneen puhelin pollittiin, mista kylla saa syyttaa ihan itseaan). Toinen mahtava juttu on reissun paalla tavatut ihmiset. Ehka reppureissaaminen vetaa puoleensa tietyntyyppista porukkaa, mutta lahes kaikki vastaantulleet ovat olleet iloisia, avoimia ja innostuneita kuulemaan ja kertomaan seikkailuistaan. Tama on yksi asia mita Suomessa tulen varmasti kaipaamaan.

Tassa 3 kuukauden aikana reissuporukka on hioutunut ja hitsautunut tiiviisti yhteen. Reissukaverien valinta ei olisi voinut paremmin onnistua, minkaanlaisia tappeluita ei ole ollut, ja kaikki erimielisyydet on voitu hoitaa puhumalla. Pariin kertaan kuultiin muiden suusta miten onnekkaita ollaan, kun ollan aijaporukalla liikkeella. Tama ei kuitenkaan poista sita tosiasiaa, etta reissukaverien valinnalla oli reissun onnistumisen kannalta todella suuri merkitys.

Entas sitten tulevaisuudessa? Matkustamista en missaan nimessa aio lopettaa. Reissut ovat luultavasti lyhyempia, mutta en missaan nimessa halua luopua siita fiiliksesta, mika tulee uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustuessa. Hauska sivuvaikutus ihmisiin tutustumisella on se, etta nyt loytyy ilmainen majoitus lahes mistapain maailmaa tahansa. :)

Jatkille kiitos reissuseurasta, ja muille ehdoton kehotus lahtea nakemaan maailmaa. Ei se oikeasti ole kuin tahdosta kiinni!

- Pate

Moalboalin ensimmaisena aamuna ei viela sukellettu, joten paatettiin lahtea Paten kanssa ihmettelemaan vahan ymparistoa. Hyvin pian silmiin osui muutama taivaalla kiitanyt leija, joiden alkuperaa lahdettiin paremman tekemisen puutteessa selvittamaan.

Noin 20 minuutin harhailun ja pelloilla rampimisen jalkeen loysimme itsemme melko rahjaisen talon pihalta, missa leijat olivat kiinni puussa. Hyvin akkia paikalla oli vanhan leijantekijan lisaksi puolet sukulaispojista. Juuri Khaled Hosseinin erinomaisen Leijapojan lukeneena en mahtanut itselleni mitaan, vaan pakkohan se oli leija ostaa kun olivat viela alyttoman hienoja. Kokoa on myos sen verran hulppeasti etta jo ostaessa tiesi etta pitkaan ei varmaan tule mukana kannettua. Maksoin lopulta leijasta, piiiitkasta patkasta nailonnarua ja lyhyesta oppitunnista 500 pesoa (7,5 euroa), mika oli paikallisten mielesta kuulemma ryostohinta mutta sen verran paljon vaivaa ko. leijaan oli pistetty etta vahempaa en olisi kehdannutkaan pulittaa.

Muun saatamisen vuoksi meni kuitenkin pari paivaa etta paastiin tositoimiin leijan kanssa, joten siita lisaa myohemmalla.

-Petteri

Lauantaiaamuna otettiin viimein harkaa sarvista, napattiin leija kantoon ja suunnattiin kohti laheista White Beachia. Tuuli oli otollinen, vaen maara vahainen ja kenties hieman onneakin matkassa, silla jo toisella yrittamalla laite oli komeasti ilmassa ilman etta se oli ensin kaynyt kenenkaan silmassa. Mahtavaa \o/

Dive masterimme ja muu dive shopin porukka sukulaisineen oli tullut paivien saatossa melko hyvin tutuksi, joten illemmalla loydettiin taas vaihteeksi itsemme dive shopin edustalta istumassa iltaa. Oli myos Paten lahtoa edeltava paiva, joten mikas sen parempi tapa jatkaa tasta kuin lauantaidisco, viikon hikinen huipentuma vahintaankin puolelle kylan vaesta. Tunnelma oli varsin mainio, vaikka jokin isompi fiesta kukkotappeluineen paivineen kuulemma hieman rokottikin porukan maaraa. Aamuneljalta dive masterin serkkutytto tarjosi viela pikanuudelit jonkin sukulaisen ravintolan tiskin alta, joten homma meni kaikin puolin mainiosti.

Aamulla koitti viimein pelatty hetki, kun jouduin viimein itse suorittamaan operaation jota oli vieresta reissun aikana saanut katsella kymmenia kertoja. Nimmari laukkuun, karhunhali ja sitten mies olikin jo poissa. Kiitokset Patelle erinomaisesta reissuseurasta, taytyy yrittaa jotenkin pitaa taalla liekki paalla myos jatkossa :)

Myos osa muuta edellisillan porukkaa jatkoi takaisin Cebun suuntaan koulujen ja muun oikean elaman pariin, kun taas jaljelle jaaneiden voimin lahdettiin taasen White Beachille. Paiva kului hyvinkin leppoisissa tunnelmissa, valilla yritettiin rotvaamisen lomassa lennattaa hieman leijaa mutta tuulet eivat talla kertaa olleet kovin suotuisat. Puuhun asti se kuitenkin saatiin. Ilta jatkui pienen kaupan takahuoneessa Filippiinien kansallisurheilun karaoken parissa, onneksenne lupaan olla laittamatta videomateriaalia laulusuorituksista.

Aamulla olikin aika pakata omaltakin osalta kimpsut ja kampsut ja suunnata ensi kertaa yksin kohti suurta tuntematonta.

-Petteri