Singapore, Singapore

Marker-blue.png|color:0xff0000|1.2930556,103
Dec 31 - Dec 31, 2009

Views: 26075 Subscribers: 0

Puuh, kirjoitettavan tavaran maara yhdelle hengelle alkaa pikkuhiljaa kasvamaan melkoisen suureksi. Aloitetaan kuorman vahennys vanhimmasta tapahtumasta, eli Singaporessa pyorahdyksesta. Blogi ei suoraan tue tammoista reissun hajauttamista tai paikkojen lisaysta reissun ulkopuolelle, joten reittia piti muokata hieman soveltaen.

Pari paivaa ennen uutta vuotta oli tosiaan aika jakaa porukka hetkeksi, kun lennettiin Liisan kanssa 29. paiva Singaporeen. Siella oli tarkoitus nahda Tampereelta tutut Liisan koulukaveri Jenni seka Singaporessa vaihdossa oleva poikaystavansa Jukka.

Nelja paivaa riitti kohtuullisen hyvin Singaporen nakemiseen, vaikkakin viikonkin varmasti saa vierahtamaan aika rattoisasti jos shoppailu ja/tai syominen on lahella sydanta ja rahasta ei tee tiukkaa. Pikkuintian, arabikorttelin ja Chinatownin kiertamisen lisaksi kaytiin tutustumassa mm. Jukan opastuksella Singaporen yliopiston kampukseen, joka oli melkoisen vaikuttava paikka. Kolme eri bussilinjaa kiertavat pelkastaan kampusaluetta, joten karvan verran TTY:ta isompi paikka oli kyseessa. Samalla paastiin tutustumaan Jukan ex-kamppiksen, intialaisen Shankarin, tyopaikkaan kampuksella. Jonkinlaisia vedenalaisia hitech-robotteja rakentelivat.

Uutta vuotta vietettiin n. miljoonan muun singaporelaisen kanssa Marina Bayssa, jossa jarjestettiin virallinen uudenvuoden ilotulitus. Kameran ja/tai sen kasittelijan puutteista johtuen tasta ei kuitenkaan oikein julkaisukelpoista kuvamateriaalia saatu. Sanottakoon kuitenkin etta tavaraa lahetettiin varmasti taivaalle enemman kuin Lahden makimontusta viimeisen 15 vuoden aikana.

Viimeinen Singapore-paiva kaytettiin paikan elaintarhassa, joka on ehdottomasti nakemisen arvoinen. Paikka on rakennettu hyvin pitkalti siten, etta elainten elinalue on rajattu pensailla, vallihaudoilla ym. Niinpa elinymparistot nayttavat huomattavasti luonnollisemmilta ja avoimemmilta kuin perinteiset terasaidoilla tai vastaavilla rajatut. Parasta antia elainosastolta tarjosi huomattavan suuri vaippapaviaanilauma, jotka pistivat parhaat temppunsa kehiin banaanien toivossa. You don't need pants for the victory dance, Cuz Baboon's better than Weasel!

-Petteri

CommentsAdd

Lueskelin tuossa hieman blogia taaksepain ja silmiin osui etta ylivoimaisesti suurin osa postauksista kasittelee porukan menemisia ja tekemisia, eika itse kaupungeista tai maista ole juuri kirjoiteltu. Koska tama ainakin itseani kiinnostaisi, ajattelin nyt yrittaa korjata tilannetta hieman ja kirjoitella Singaporesta jotakin omia kokemuksia mita viela muistuu mieleen. Mitaan historiaplajayksia en kuitenkaan lahde kirjoittelemaan, ne kun jokainen loytaa helposti wikipediasta ja paremmin kirjoitettuna.

Reissulla jo melko monta suurkaupunkia nahneena osasi jo jotenkin vertalla Singaporea muihin miljoonakaupunkeihin, ja taytyy kylla sanoa etta hyvin monella saralla se oli aivan omassa luokassaan. Julkisen liikenteen kaytto on naurettavan helppoa ja se toimii tehokkaasti, metro havisi moderniudessaan korkentaan Pekingin uutuuttaankiiltaville vaunuille. Myos kaupungin siisteys oli maineensa veroinen, roskia ei juuri nakynyt mutta tarkkasilmainen pystyi kuitenkin bongaamaan lainsuojattomien jattamia purkkia katukiveyksessa siella taalla. Tehtaat ja muut on ymmarretty rakentaa pois keskustan laheisyydesta, joten myos ilmanlaatu on varsin hyva. Englanti on yksi virallisista kielista, ja lahestulkoon kaikki puhuvatkin hyvaa englantia, joten turistilla on tamankin suhteen aarimmaisen helppoa. Samoin kyltit, opasteet ym. ovat englanniksi.

Parasta paikassa ainakin reppureissaajan kannalta on mielestani kuitenkin sen monipuolisuus. 5 miljoonasta singaporelaisesta suurin osa on kiinalaistaustaisia, mutta myos intialaisia, malesialaisia ja arabeja mahtuu joukkoon niin suuret maarat etta kaupungissa voi metropysakin matkan kulkemalla paatya taysin erilaiseen ymparistoon. Puhtaaksi nuollut keskustan kadut vaihtuvat Little Indiassa huomattavasti... no, intialaisempiin. Arabikorttelista loytyy Aladdinista tutut basaarit ja persialaiset matot. Samoin luonnollisesti myos ruokia eri kulttuureista on tarjolla huikeat maarat, ja pelkkaan syomiseen saikin menemaan huomattavan paljon neljasta paivasta.

Mikaan ei tietenkaan tule ilmaiseksi. Ensimmainen asia mika tervehtii matkustajaa lentokentalla (joka myos on luonnollisesti aanestetty maailman parhaaksi useaan otteeseen) on miljoona eri kieltokylttia, ja sama jatkuu joka puolella kunnes siihen ei enaa lopulta kiinnita huomiota. Saantojen rikkomisesta seuraa tietysti sakkoja, joiden suuruus on kuitenkin ystavallisesti ilmoitettu aina kiellon alapuolella. Huomattavan paljon oli havaittavissa myos amerikkalaismallista pelottelumeininkia, mm. metroissa pyori tauotta ohjeet kuinka tunnistaa se seuraava Obama (korjaus 4.2.: osa lukijoista varmaan arvasinkin etta tassa oli tarkoitus lukea Osama...) ja kuinka toimia terroristi-iskun sattuessa. Tahan lienee syyna Singaporen kaveeraus USAn ja muiden lansimaiden kanssa, mista muslimivaesto ei luonnollisesti juuri perusta.

Hintataso Singaporessa on myos jotakin aivan muuta kuin mihin muualla Aasiassa oli tottunut. Ruoka oli ehka keskimaarin 50% Suomen hinnoista, mika tuntui jo heti kukkarossa melko pahasti. Tupakkaa ja alkoholia verotetaan aarimmaisen rankasti, joten korsteeneilla ja kaljaveikoilla ei ole Singaporessa juhlimista. Keskimaarin naiden hinnat nayttivat olevan vahintaan 1,5 kertaiset Suomeen verrattuna.

Singaporessa oli havaittavissa myos paljon samaa meininkia kuin Pekingissa. Rahaa on paljon ja sita myos kaytetaan. Pekingin jalkeen olin varma etta missaan kaupungissa ei voi olla mahdollista rakentaa enempaa, mutta Singapore vei kylla tassa kisassa voiton. Pienessa kaupunkivaltiossa ainut suunta on tietysti ylos, ja niskansa meinaakin niksauttaa ennen kuin korkeimpiin torneihin saa tuntumaa.

Summa summarum, suosittelisin ehdottomasti pyorahtamaan Singaporessa jos siina suunnassa on liikkeella. Maahan on helppo paasta lentaen melkein mista vaan, ja myos junayhteys Kuala Lumpuriin loytyy. Turistille kaikki on tehty mahdollisimman helpoksi, joten muutamankin paivan visiitilla pystyy nakemaan ja kokemaan huomattavan paljon kaupungin tarjonnasta.

-Petteri

P.S. Nippelitietona viela etta Singapore tarkoittaa malaijiksi leijonakaupunkia, vaikka Singaporessa ei mita ilmeisemmin ole ikina ollut yhtaan leijonaa. Nimen antaja oli nahnyt todennakoisesti tiikerin ja sekoittanut sen leijonaan.

CommentsAdd