Yichang, China

Nihao vaan,

tiistaina haettiin Pekingin lantiselta rautatieasemalta 17 euron liput, jolla ulkomaan pelle saa lunastettua 1500 kilometrin matkan etelan lampoon. Lantisen aseman toisen kerroksen odotushuoneesta numero kahdeksan paasimme lipuntarkastuspiste nelosen kautta raiteelle kolme, josta 20-vaunuinen junamme lahti tasmalleen ajoissa liikkeelle. Junahan pysahtyi joka ikiselle pysakille Pekingin ja Yichangin valilla, viettaen valilla jopa pari tuntia paikallaan.

Makuupaikkoja oli junassa mukavasti, ja niiden onnelliset omistajat nauttivat niista varmasti taysin rinnoin. Meille riitti enaa kiinalaishartioille ja kiinalaispolville suunnitellut istumapaikat. Yolla unta kertyi lahinna torkahteluista noin tunti pari. Vasymyksen tasoa kuvaa ehka parhaiten se, etta ainakin minulla ja Petterilla uni alkoi sekoittua todellisuuteen ja paat notkahtelivat viiden sekunnin valein.

Eilen saavuttiin 24 tunnin uuvuttavan junamatkan jalkeen Yichangiin, ydinvoimaloiden saartamaan muutaman miljoonan asukkaan tuppukylaan. Smogi tai ainakin todella sakea savusumu jatkui Pekingista asti tasaisen tappavana ja taalla nakyvyys on ajoittain jopa huonompi kuin Pekingissa.

Alkuvaikutelmat Yichangista ovat todella rupuisia, taalla ei ole kenellekaan mitaan nahtavaa. Kaupunki toimii kuitenkin kohtuullisena tukikohtana lahistolla sijaitseville kohteille, jotka kaymme speksaamassa seuraavien paivien aikana.

Lisaa tunnelmia pikapuoliin,

Ville

Main eventti Yichangin mahtavassa kaupungissa oli siis kayda tarkastamassa maailman suurin pato, Three Gorges Dam. Oikeastaan piti kayda katsomassa paria muutakin paikkaa, mutta koko kaupunki vaikutti sen verran nihkealta paikalta etta paatettiin skipata kaikki muu ja keskittya ns. olennaiseen.

Patoreissu paatettiin toteuttaa normaaliin tapaan omatoimisesti, jolloin paiva kaynnistyi aamupalan jalkeen parin eri bussin kautta lahelle jotain Three Gorges Projectin messukylaa. Ilmeisesti paikalla oli muutenkin jotain ohjelmaa, silla spottasimme kiinan perakylista vuosittaisen konferenssin aiheenaan spektrografinen kuvantaminen ja hahmontunnistus.

Ideana oli tarkastaa padon molemmat reunat, ja mahdollisuuksien mukaan ylittaa pato jalkaisin. Messukylasta loysimme patoalueesta tehdyn ilmakuvan, josta (kassaneidin ystavallisella avustuksella) sijoitimme itsemme kartalle. Sniiduilumeiningeissa paatimme koittaa suoraan padolle kavelya, joka epaonnistui surkeasti heti kun koitimme paasta itse patoalueelle: Vastaan tuli puomi, jota vartioi 3 nuorehkoa vartiomiesta. Kavereita alkoi toden teolla naurattaa kun palloilimme hoomoilasina siina ja koitimme selittaa etta padolle pitaisi paasta. Paikalle ilmestyneesta turistibussista opastettiin etta menkaapas tuonne tourist centeriin ja ostakaa lippu sielta, samalla heruisi sitten se kyytikin itse patoalueelle.

Nain tehtiin, ja lopulta se itse patokin pilkisti savusumun takaa esiin. Tai oikeastaan padosta pilkisti esiin ehka puolet. Smogia oli oikeasti aivan tajuttomasti, joten koko 2km levyista patoa ei meinannut saada mitenkaan nakyviin. Padon paalle ei paassyt ollenkaan kavelemaan, ja koko homma oli muutettu turistirysaksi, missa kiinalaiset kayvat hakemassa kikseja kommunistimahdin suuresta voimannaytteesta. Johtuikohan sitten smogista, mutta omaan silmaan tuo voimannayte vaikutti surkealta tapaukselta. Kyllahan pysti varmasti tarkoituksensa tayttaa, mutta ei siita mitaan kovin suuria fiiliksia irti saa revittya.

Ehka olen ollut turhan hyokkaava. Varsinkin vastarannalta sijaitsevasta puistota (joka sisaltyy paasylipun hintaan), padosta sai edes jonkinlaisen kuvan. Jos smogista paasisi eroon niin pato olisi varmastikin huikean massiivinen rakennelma, jota ei valitettavasti paase kunnolla kokemaan kaikenlaisen valvonnan takia.

Nain jalkikateen ajateltuna Yichangin keikka oli ehka suhteellisen turha. Mutta kuitenkin se tarjosi kokemuksia, ja tarvitaanhan niita huonompiakin paivia jotta ne paremmat tuntuisivat sitten viela paremmilta. :)

Cheers
- Pate